Puheenvuoro koskien valtuustokauden tavoitteita.
Tuusulan Keskustan valtuustoryhmä Puheenvuoro 11.5.2020 kunnanvaltuuston kokoukseen / Satu Heikkilä Hyvät valtuutetut. Meillä on tälle valtuustokaudelle 2018 -2021 valtuuston enemmistön äänillä hyväksytty kuntastrategia ”Me teemme uutta Tuusulaa”. Valtuustolla on ohjenuorana valtuustokauden tavoitteet, joita vähemmistö valtuutetuista piti ylimitoitettuina, eikä voinut niitä hyväksyä. Tässä valtuustoistunnossa nimenomaan vuoden 2019 saavutukset ovat suurennuslasin alla, mutta tietenkin myös pidemmältä aikajanalta ennen ja pidemmälle tulevaisuuteen katsoen. Muutamia huomioita tilinpäätöksestä suhteessa valtuustokauden tavoitteisiin ja tulosten arviointiin. Taustaksi kuntastrategian mukaisesti totean: Tuusulan visiona on olla ” vireä, kasvava ja hyvinvoiva Tuusula”. ”Me tuusulalaiset teemme parempaa huomista”. Strategiassa todetaan, että suunnittelemme asiat huolella ja ketterästi. Hyvinvoiva Tuusula on kuntastrategian mukaan kunta, jossa edistetään turvallisuutta, hyvinvointia ja terveyttä. Strategiassa todetaan että ”kasvamme ja lisäämme rakentamista kestävästi kehittyen”. Sujuvan Tuusulan tunnusmerkkeinä strategiassa kerrotaan, että Tuusulassa ”asiat sujuvat, olennaiseen keskittyen, ihmisten ja yritysten tarpeet ymmärtäen”. Yhdessä luomme sujuvan arjen puitteita, näinhän siellä mustaa valkoisella sanotaan. Valtuustokauden tavoitteiden arvioinnista nostan kolme asiakokonaisuutta. - Miten valtuustokauden tavoite lähipalveluiden varmistamisesta toteutuu? Esimerkiksi Keusote -kuntayhtymän tavoitteiden ja Tuusulan valtuustokauden tavoitteiden välillä on ilmeinen ristiriita. Keusote on uudistamassa palveluverkkoaan rajulla kädellä. Miten luottamushenkilömme vastaavat annettuun haasteeseen, ja turvaavat Tuusulan lähipalveluverkkoa? ( Siis valtuustomme enemmistön hyväksymän tavoitetason mukaisesti). Valtuustokauden tavoitteissa todetaan palveluittemme olevan laadukkaita ja saavutettavissa. Seudullista yhteistyötä on lisätty. Toivottavasti se ei johda tulevaisuudessakaan valtuustokauden tavoitteissa mainittuun kuntaliitoksen mahdollisuuteen.
- Valtuustokauden tavoitteissa todetaan, että ”kasvamme vahvasti ja hallitusti, tavoittelemme nopeampaa väestönkasvua, monimuotoista asumista ja laadukasta elinympäristöä”. Kaikkien kuntakeskusten kohdalla todetaan myös vetovoimaisuudesta, yhtenä tekijänä monipuoliset palvelut. Kunta ei ole saavuttanut kasvutavoitteita. Yritystoiminnan edellytysten vahvistamisessa ei ole onnistuttu, kuten on suunniteltu. Työpaikka-alueiden kaavavarantoa on liian vähän. Focus-alueella ei vielä ole mitään myytävää. Tuusulan kuntakeskusten elinvoimaa, omaleimaisuutta ja vetovoimaa tuovat mm. toimivat lähipalvelut. Esim. Kellokoskella päivittäistavarakauppojen tonttien kehittäminen ei ole edennyt. Pääradan varressa Jokelan vetovoimatekijöitä ei ole täysin pystytty hyödyntämään.
- Velkaantumisen vauhti on ollut huimaa. Keusoten myötä vielä hurjempaa. Erikoissairaanhoidon menot liittyvät toki tuusulalaisten terveyteen ja hyvinvointiin. Ennalta ei kaikkia terveyteen liittyviä menoja voikaan ennustaa täsmällisesti. Kuitenkin kuntamme talouden tilasta voi lyhyesti todeta, että valtuustokauden tavoitteiden mukainen ” hallinnassa” oleva velkakasvu ei ole toteutunut. Velkaantuminen ei ole ollut hallinnassa. Mitä tarkoittaakaan strategiassa todettu ”kestävästi kehittyen” ? Toivon, että pormestari huomioi esimerkiksi investointien jaksotuksen tulevassa budjettiehdotuksessaan siten, ettei tulos pääse painumaan miinukselle.
Kiire tälle valtuustolle tulee toteuttaa itselleen enemmistönä asettamien tavoitteiden toteuttaminen, etenkin nyt, kun maailman tilanne iski oman kiilansa tiukasti väliin. Toivottavasti konkreettisten tekojen ja strategisten tavoitteiden välillä ei ole, eikä tule ristiriitaa.
|