Antti Kaikkosen kehotus on rauhoittava ja terveellinen pelottavien tapahtumien keskellä
5.3.2022
Pääkirjoitus Antti Kaikkosen luotettava olemus on noussut suorastaan yhdeksi suomalaisten tunteman turvallisuuden symboliksi, tietysti yhdessä presidentti Sauli Niinistön ja muun valtiojohdon kanssa. Vaikka Euroopassa soditaan, paras lääke pelon ja uhkakuvien torjumiseksi on tavallinen elämä, kiinnipito normaalista arjesta. Näin kuului puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) neuvo suomalaisille äskeisen Ylen haastattelun päätteeksi. Kaikkonen sanoi kyllä ymmärtävänsä, että tilanne herättää huolta monissa suomalaisissa. Ovathan uutiset täynnä sotaa, järjettömiä vaatimuksia, spekulaatioita, pakotteita ja niiden seurauksia, vakavailmeisiä päättäjiä. Suomeen ei kuitenkaan kohdistu suoranaista uhkaa, ja tulevaisuuteen on varauduttu monin tavoin. Siksi Suomi kestää parhaiten, kun elämä jatkuu mahdollisimman normaalina. Tämä oli myös Kaikkosen kehotus: Pysytään arjessa ja elämässä kiinni. Suomi on varautunut ja valmis. ”Jokainen hoitaa sen oman paikkansa, sen, mikä meillä oli eilen tai tänään. Lapset kouluun huomenna, itse töihin, mummolle saa soittaa ja kysyä kuulumisia.”
VIISASTI ja rauhoittavasti sanottu. Huolta ja surua Ukrainan kansan ja koko Euroopan puolesta saa tietysti tuntea. Mutta juuri hätäännyksen, pelon ja sekasorron aiheuttaminen ovat diktaattoreiden keinoja. Siksi diktaattorien pyrkimyksiä voi vastustaa myös niin, että ei anna heidän liikaa vallata mieltämme. Paha joutuu pettymään, kun sen uhkaukset eivät vaikutakaan. Siis: Lapset kouluun huomenna, itse töihin, mummolle saa soittaa ja kysyä kuulumisia. Poliitikkojen sanoja usein pilkkaava kirjailija Jari Tervokin twiittasi: ”Hyvin puhuttu.” SODAN uutiset vaikuttavat kaikkiin. Koronavirus syrjäytettiin tylysti etusivuilta. Myös ilmastonmuutos joutuu kamppailemaan ilmatilasta. Polttoaineiden nousevista hinnoistakaan ei voi nyt syyttää hallitusta. Varsinkin lapsille sodan viestejä pitää selittää. Työ ei ole helppoa, ja se jää paljolti kotien tehtäväksi. Tässäkin auttaa Kaikkosen neuvo. Parasta lääkettä on, kun elämä jatkuu mahdollisimman normaalina. Se auttaa lapsia, ja se auttaa itseä. Mutta aikuisillakin sodan pelossa on kestämistä. Siitä kertovat uutiset, joiden mukaan joditabletit ovat loppuneet joistakin apteekeista ja että käteistä rahaa on nostettu poikkeuksellisen paljon. Meitä ahdistaa. Hamstraukseen tai muihin paniikkiratkaisuihin ei ole kuitenkaan aihetta. Jokainen näkee, että valtiojohtomme toimii. Sen käytössä on paras tieto ja parhaat asiantuntijat. Siksi se myös tietää parhaiten, milloin ja mitä on tehtävä. Kansanvallassa ei olla arvaamattomien diktaattoreiden armoilla. Siihen sopii luottaa.
Suomenmaa 4.3.2022 21:00, muokattu 4.3.2022 12:35 |