Keskiryhmän puheenvuoro talousarvion 2017 käsittelyyn

7.12.2016

Tuusulan tämän hetken strategian keskeisimmät arvot ovat kehitysmyönteisyys, suunnitelmallisuus, kestävästi kehittyvä, palveluhenkisyys ja luotettavuus.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkamiehet ja hyvät kuulijat

 

Tämän hetken muuttuvassa maailmassa on pakkokin olla kehitysmyönteinen ja suunnitelmallinen, jotta pysymme muutoksessa mukana. Sote- ja maakuntauudistus tuovat omia muutoksiaan tulevaisuuden kuntaan ja kunnan tehtäviin. Niistä kaikista emme vielä edes ole tietoisia ja silti meidän on rakennettava tulevaisuuden Tuusulaa ja talousarviota vuodelle 2017. Mitä palveluja me haluamme säilyttää? Olemmeko valmiita luopumaan jostain? Mitä toivomme lisää? Tai kuinka valmiita olemme muuttamaan käytäntöjämme esimerkiksi digitaalisuuden suuntaan? Kestävästi kehittyvässä kunnassa satsataan omaan ympäristöömme, pidämme siitä huolta ja rakennamme turvallisia asuinalueita tulevaisuuden Tuusulalaisille. Tuusulan elinvoimaiset kylät ja kyläyhteisöt tulee säilyttää. Palveluhenkisyys ja luotettavuus tulee näkyä jokaisen Tuusulassa työtä tekevän henkilön työssä kuin myös meidän Tuusulalaisten luottamushenkilöiden toimissa ja päätöksissä.

 

Tuusulan toiminta-ajatuksena on rakentaa yhteisö, jossa ihmisillä on hyvät edellytykset ottaa vastuu itsestään ja ympäristöstään ja yrityksillä on mahdollisuus menestyä. Yrittäjyyden vahvistamisen ja yritystonttien lisäämisn kautta saamme lisää työpaikkoja. Palveluita tullaan  yhä enemmän kehittämään digitalisaation myötä. Vastuu näiden uusien palveluiden oppimisesta on ihmisillä itsellään, mutta meidän tulee turvata heille mahdollisuudet palveluiden saatavuuteen. Uhkakuvana näemme terveyspalvelujen poistumisen taajamista - meidän tulee kehittää vaihtoehtoisia toimimisen malleja, on ne sitten liikkuvaa kotisairaanhoitoa, terveyspalveluja kirjastoauton yhteyteen, digipalveluita tai mitä muuta tahansa.

 

Vuoden 2017 teemana on menestyvä kulttuurikunta; hyvinvoivat kuntalaiset ja henkilöstö. Kulttuurikunnan menestys on turvattu Suomi 100 juhlavuoden tapahtumilla sekä oman kunnan sisällä että naapurikuntien kanssa. Juhlavuosi tehdään yhdessä. Me keskiryhmässä olemme hieman huolissamme hyvinvoivista kuntalaisista ja henkilöstöstä. Muutoksessa eläminen on aina haastavaa ja raastavaa. Olemmeko oikeasti varautuneet siihen kaikkeen, mitä uusi hallintomalli tuo tullessaan. Kuntalaisilla on epävarma olo siitä, minkälaisia ratkaisuja tuleva pormestari ja hänen apulaisensa haluavat ajaa. Henkilöstön on vaikea kehittää toimintaansa ja toimintojaan muutosten keskellä. Ensin tulee luoda hyvät rakenteet ja toimintatavat, ja sille tulee antaa aikaa. Kuinka paljon, se nähdään ensi ja seuraavana vuonna. Tarvitsemme rautaista osaamista, halua johtaa ja taitoa viedä Tuusulaa eteenpäin. Tässä muutoksen ilmapiirissä meidän tulisi pystyä pitämään Tuusula vetovoimaisena kuntana nykyisille ja uusille asukkaille.

 

Vuoden 2017 tavoitteissa on paljon hyvää, mm. palveluiden asiakaslähtöinen kehittäminen ja yhteistyössä tekeminen. On hienoa, että tavoitteisiin on nostettu uudesta opetussuunnitelmasta osallisuuden lisääminen sekä liikkumiseen kannustava ja mahdollistava oppimisympäristö. Toivottavasti myös lähiliikuntapaikkojen lisäämistä ja niiden kunnostamista jatketaan. “Ilo kasvaa liikkuen” ja “Liikkuva koulu” -ohjelmat takaavat liikkuvia tuusulalaisia lapsia ja sitä kautta hyvinvoivia nuoria ja aikuisia joidenkin vuosien päähän. Tulevaisuudessa tulee huomioida myös, että lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan erilaisiin liikuntamuotoihin varallisuudesta riippumatta.

 

Tämä 2017 vuodelle tehty talousarvio tuntuu olevan välitilan talousarvio. Kaikki tuntuvat odottavan ensi kevään vaaleja ja uuden valtuuston kokoonpanoa, jotta päästään taas tekemään kunnon päätöksiä. Talousarvio on alijäämäinen (3,6 mil €), mutta ei niin pahasti, kuin se vielä näytti syksyllä. Olemme tulevaisuudessa vaikeiden päätösten edessä, kun kunnan tehtävien vähenemisen myötä myös taloudessa tulee tapahtumaan paljon. Kunnan velkaantumista tulee hillitä ja niin on talousarviossakin tulevaisuuden tavoite.

 

Tapahtuu meillä onneksi jotain hyvääkin. Väestönkasvu näyttää kehittyvän myönteisesti ja lähitulevaisuudessa on hyviä asioita, kuten kaavoituksen monipuolinen eteneminen kaikissa kuntakeskuksissa ja rakentaminen on kasvussa. Rykmentinpuiston rakentuminen ja asuntomessut 2020 tuovat paljon taloudellista toimintaa Tuusulaan, mutta ne eivät saa viedä panostusta pois muilta taajamilta. Asuntomessuille voisi kehittää oheiskohteen Jokelaan tai Kellokoskelle, jolloin koko kunta saisi osansa messujen vieraista. Nykyään Tuusula on vahvasti omakotitalojen ja omakotiasumisen kunta. Mielestämme suunnitellusta asuntorakentamisesta tulee omakotitalojen osuus olla suurempi.

 

Kellokosken koulun laajennus ja Hyökkälän koulun peruskorjaus ovat edenneet hienosti. Monion suunnittelu näyttää etenevän. Myytävien kiinteistöjen listaa on saatu pienennettyä. Toivottavasti osaamme rakentaa näiden ja muidenkin hankkeiden avulla tulevaisuuden Tuusulasta hyvän paikan elää.

 

Kirsi Viitanen

Tuusulan Keskustan valtuutettu,

Valtuuston Keskiryhmän puheenjohtaja