Aloite Tuusulan valtuustossa 25.1.2016

26.1.2016

Liikennevalot Kellokosken koulun kohdalle

LIIKENNEVALOT KELLOKOSKEN KOULUN KOHDALLE


 

Kellokosken koulun laajennuksen myötä Koulutien linjausta muutetaan niin, että liikennevalot aiotaan myös poistaa. Koulutien liikenne jatkuu edelleen vilkkaana ja mm. koululaisten saattoliikenne tulee yläkoulun päätyyn jäävään mutkaan. Tiellä kulkevat lisäksi läpiajoliikenne ja koululaisia. Terveyskeskukselta ja Kellokosken kirjastolta tulevat koululaiset ja muut jalankulkijat joutuvat ylittämään Koulutien. Liikenneturvallisuus vaarantuu, jos valot jätetään kokonaan pois.

 

Esitämme, että liikennevalot siirretään Koulutielle terveysasemalta tulevan jalankulkutien jatkeeksi turvaamaan jalankulkijoiden tien ylitystä.


Tuusulan valtuuston keskiryhmä

Keskustan Tuusulan kunnallisjärjestö